Pentoksifylliinijauhe

Yksi pentoksifylliinin tärkeimmistä tutkimusalueista on hemorheologia, mukaan lukien punasolujen muodonmuutos, aggregaatio ja kokoveren viskositeetti.

Punasolujen on vaihdettava muotoaan kulkeakseen pienten verisuonten läpi, mikä tekee niiden mekaanisista ominaisuuksista olennaisia ​​mikroverenkierron tutkimuksessa. Kokoveren viskositeetti riippuu kuitenkin myös hematokriitistä, plasman koostumuksesta, lämpötilasta ja leikkausolosuhteista. Sitä ei voida selittää pelkällä punasolujen muodonmuutoksella.

Varhaisissa ihmis- ja eläintutkimuksissa havaittiin muutoksia punasolujen suodatettavuudessa tai muodonmuutoksessa, kun taas muissa ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa ei havaittu merkittävää viskositeetin tai muodonmuutoskyvyn parantumista. Nämä erot korostavat väestön, altistumisen, mittausmenetelmän ja fysiologisten olosuhteiden merkitystä.

Pentoksifylliiniä käytetään yleisesti tutkimuksessa, joka koskee ei-selektiivistä fosfodiesteraasin estämistä. PDE-entsyymit osallistuvat sykliseen nukleotidien hajoamiseen;estäväniiden aktiivisuus voi siksi muuttaa solunsisäistä cAMP- tai cGMP-signalointia.

PDE-isoformien ja kokeellisten järjestelmien vasteet vaihtelevat. Ensisijaiset entsyymitutkimukset, joissa verrattiin pentoksifylliiniä vastaaviin ksantiinijohdannaisiin, osoittivat, että estoprofiilit riippuvat entsyymityypistä ja määritysolosuhteista.

Pentoksifylliiniä ei tule kuvata laajasti tehokkaaksi, selektiiviseksi PDE4-estäjäksi. Sen soluvaikutuksia ei myöskään pitäisi automaattisesti katsoa kokonaan PDE:n estämiseksi.

Pentoksifylliinin tulehdustutkimus tutkii usein TNF- ja muita proinflammatorisia välittäjiä. Varhaiset primaaritutkimukset osoittivat vaikutuksia TNF-geenin transkriptioon, kun taas muut tutkimukset arvioivat sytokiinivasteita monosyyteissä tai kokoverijärjestelmissä.

Sytokiinituotannon muokkaaminen on mekaanisesti erilaista kuin TNF-proteiinin suora neutralointi tai sen reseptorin salpaaminen. Pentoksifylliiniä ei siksi pidä rinnastaa biologiseen anti-TNF-aineeseen.

Reaktiot voivat riippua ärsykkeestä ja solulähteestä. Tutkimus, jossa käytettiin ihmisen napanuoraverta ja monosyyttejä, raportoi erilaisia ​​vasteita erilaisissa mikrobistimulaatio-olosuhteissa.

Informatiivinen suunnittelu mittaa TNF-mRNA:ta, eritettyä proteiinia, solujen lukumäärää ja elinkelpoisuutta yhdessä. Esikäsittely ennen stimulaatiota tulee myös erottaa aktivoinnin jälkeisestä interventiosta. Yhden sytokiinin pelkistys ei saa aikaan laajaa immunomoduloivaa aktiivisuutta.

Pentoksifylliinin vaikutuksia leukosyyttien muodonmuutokseen, adheesioon ja aktivaatioon sekä niiden yhteyksiä mikroverenkiertoon voidaan tutkia. Tuotetiedoissa käsitellään muutoksia leukosyyttien ominaisuuksissa, jotka on havaittu eläimillä ja ihmisillä tehdyissä in vitro -tutkimuksissa, samalla kun tunnustetaan, että sen täydellinen mekanismi on edelleen epätäydellisesti määritelty.

Hyödyllisiä kokeellisia järjestelmiä ovat leukosyytti-endoteelin adheesio virtauksen alaisena, mikrofluidikanavat ja endoteelin estemallit.

Pentoksifylliinin vaikutuksia fibroblastien lisääntymiseen ja kollageenin, fibronektiinin ja elastiinin metaboliaan on tutkittu.

Primaaritutkimukset tietyillä ihmisen fibroblastimalleilla raportoivat vaikutuksista TGF- 1-stimuloituun kollageenin kertymiseen ja elastogeneesiin. Aiheeseen liittyvä työ tutki TGF-/Smad-assosioituneita signalointiprosesseja.

Nämä havainnot eivät osoita tehoa fibroosia vastaan ​​kaikissa elimissä. Solun alkuperä, stimulaatioolosuhteet, keskittyminen ja altistuksen kesto voivat kaikki vaikuttaa vasteeseen.

Arvioinnissa tulisi yhdistää matriisisynteesi, hajoaminen, solujen lukumäärä ja elinkelpoisuus. Kokonaiskollageenin vähenemistä, jonka aiheuttaa elossa olevien tai lisääntyvien solujen määrä, ei pitäisi tulkita automaattisesti spesifiseksi antifibroottiseksi vaikutukseksi.